Seikkailija suosittelee: Versailles'n palatsi ja puutarha

Kuten jo aiemmin blogissa kirjoittelinkin, vierailin toukokuussa toista kertaa elämässäni Pariisissa ja tällä viimeisimmällä kerralla jopa tykästyin kyseiseen kohteeseen (matkakertomukseni voit lukea täältä). Koska matkaa suunnitellessani en juurikaan miettinyt nähtävyyksien katselua, vaan keskityin matkan virallisempaan osioon (eli työkuvioihin), ainoaksi varmaksi suunnitelmakseni muodostui Versailles'n palatsissa vierailu. Liput varasin etukäteen Versailles'n palatsin kotisivulta , mikä oli fiksu veto, koska jo varttia ennen palatsin aukeamista lippujono oli muutama sata metriä pitkä. Lisäksi halusin osallistua opastetulle kierrokselle kuninkaiden yksityishuoneisiin, koska niihin ei ilman opastettua kierrosta pääse. Tämä suosittelutekstini on tällä kertaa kirjoitettu hieman eri tavalla kuin aiemmat vastaavat tekstit, koska Versailles'n reissuun liittyi niin paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Joten olkoon tämä yhdistelmä suositustekstiä ja matkakertomusta. Varoitus! Sisältää paljon kuvia ja tarinaa!

Hip hei, me jonotetaan! (tai jotkut jonottivat...)

Versailles'hin matkustaa kaikista helpoiten junalla, jonka pääteasema on 'Versailles Rive Gauche' (kahdelta muultakin asemalta pääsee, mutta tämä on tietääkseni lähimpänä palatsia). Ostin junalippuni asemalla olevasta automaatista (ei pelkoa, ranskan kielen lisäksi automaatit tarjoavat palvelua myös englanniksi) ja hyppäsin RER C-junaan, joka kiisi läpi Pariisin esikaupunkialueen Versailles'hin noin 45 minuutissa. Juna-asemalta oli selkeät opasteet palatsille ja kävelymatka kesti noin viisi minuuttia minunlaiseltani vipeltäjältä.

Palatsi on siis niin iso, ettei muutaman sadan metrinkään päästä mahdu yhteen kuvaan...

Kuten jo mainitsinkin, jono palatsille oli pitkä. "Ei huolta", ajattelin minä, "Täällä on varmaan eri jono niille, jotka ovat ostaneet lippunsa etukäteen". Ei muuten ollut, ja tästä Versailles sai Seikkailijalta ensimmäiset miinuspisteet (lisää tulossa). Yleensä olen varsin kiltti jonottaja, mutta koska opastettu kierros oli alkamassa vartti aukeamisen jälkeen, niin tungin häpeilen erään porukan kylkeen. Kyllä, minä kiilasin jonossa kuin ne kiilaavat pällinaamat, joita itse inhoan. Saanko anteeksi jos kerron, että minua hävetti silloin ja hävettää edelleen? Naama punaisena seisoin jonossa ja tunsin useiden takanani jonottavien katseiden piston niskassani ja sydämessäni. Viimein pääsin sisään ja sitten mentiin laukkujen tarkastukseen. Läpivalaisinlaitetta käyttänyt nainen käski minua jättämään laukkuni säilytykseen. Menin laukkusäilytykseen, jossa nuori mies katsoi laukkuani ja kertoi, ettei minun tarvinnut luopua siitä. Kiitos narikkapoika, pelastit henkeni (siitä lisää myöhemmin).

Ja nyt alkaa sitten sellainen vaihe tätä saagaa, että verenpaineeni nousee pelkästään sen muistelusta. Skippaa tämä kappale, mikäli kärsit korkeasta verenpaineesta. Kaivoin esilleni printatut ohjeet kierroksen alkamispaikasta. Siitä ei saanut mitään selvää. Katselin ympärilleni. Alueella oli useita opaskylttejä ja useampi opaskyltti koskien opastettuja kierroksia. Tästä alkoi tapahtumaketju, jota voi vain kutsu silmittömäksi paniikiksi ja kaaokseksi. Menin kysymään vartijalta kierroksen alkamispaikkaa. Minun käskettiin kysymään asiaa äänioppaiden tiskiltä (joka muuten oli aivan tukossa turistivirran takia). Menin kysymään äänioppaiden tiskiltä ja minut ohjattiin menemään infotiskille, jonne pääsi nousemalla ensin portaat ylös, sitten käytävää pitkin jonnekin ja sitten portaat alas. Infotiskiltä minut käskettiin menemään sisäpihalle, jossa jo juttelin vartijan kanssa palatsiin tullessani. Menin sisäpihalle, jossa ei enää ollut ketään, ja jossa ei myöskään ollut minkäänlaista kopperoa tai muuta pistettä, josta kierroksen olisi voinut päätellä lähtevän. Viisi minuuttia kierroksen alkuun. Juoksin takaisin infopisteelle ja toinen neuvoja käski minun menemään porttien ulkopuolelle olevalle tiskille. Lähdin juoksemaan kohti kyseistä tiskiä. Ei muuten ollut helppo homma, varsinkin kun sisääntulosta minun käskettiin palaamaan takaisin ja menemään tiskille toista reittiä. Tässä vaiheessa kello ilmoitti, että kierros alkaisi. Ketutti ja itketti. Viimein pääsin ulkopihalle ja näin opaslauman (no, okei, kolme miespuolista opasta). Kysyin herrasmiehiltä neuvoa, mutta he eivät osanneet auttaa, koska olivat vastuussa vain liikuntarajoitteisten ja vammaisten opaskierroksista. Itketti vielä enemmän, prkl. Viimein huomasin noin 15x15cm kokoisen kyltin, jossa luki etsimäni paikan nimi. Juoksin paikalle ja selitin vastaanotossa olevalle nuorelle fransmannille, että kierrokselle pitäisi päästä, liputkin on ja että olen myöhässä. "It iz no prrrroblemm-eh", hyrisi nuori kolli, "Thiz tourrr haz not starrrrted yet". Siinä sitten seisoin hikisenä ja itkuisena, mutta kuitenkin onnellisena, että ehdin kierrokselle. Mutta tässä pikkuinen neuvo opastetulle kierrokselle tulijoille: pääporteilta suunnatkaa suoraan lipputiskiä vastakkaiseen suuntaan. Kierrokset alkavat palatsin porteilta katsottuna sen oikeanpuoleisesta siivestä, jonne pääsee ilman jonotusta (edellytyksenä on, että olet jo maksanut pääsylippusi ja se on sinulla mukanasi).

Itse palatsihan on upea sekä sisältä että ulkoa; paikan suosituin, kuvatuin ja ruuhkaisin huone on kuuluisa Peilisali. Huoneiden kiertämiseen kannattaa varata aikaa ihmispaljouden ja prameuden takia. Monet huoneista on niin koristeellisia ja täynnä taideaarteita, että niiden pällistelemiseen menee tovi jos toinenkin. Tämän takia suosittelen lämpimästi yksityishuoneiden opastettua kierrosta, koska kierroksille otetaan rajattu määrä ihmisiä, jolloin esineitä ja huoneita pääsee ihailemaan vaivatta. Paras syy osallistua kierrokselle on kuitenkin se, että se on ainoa tapa päästä katsomaan Marie-Antoinetten häitä varten rakennettua oopperasalia, L'Opera de Versailles'ia.

L'Opera de Versailles.

Kuninkaan pelihuone, tämäkin yksityiskierrokselta.

 Kuten sanottua palatsi vetää väkeä ja huoneet ovat paikoitellen täpösen täynnä porukkaa. Tungosta aiheuttavat eniten ulkopuolisten toimijoiden järjestämät opastetut kierrokset, joihin saattaa osallistua bussilastillinen (tai kaksi) henkilöitä, jotka seuraavat punaista/keltaista/sinistä/sateenkaarenväristä sateenvarjoa/viiriä/paitaa muista kulkijoista välittämättä. Nämä kierrokset liikkuvat kuitenkin kohtuullisen nopeasti, joten kannattaa odotella pari minuuttia ja sopulilauma siirtyy seuraavaan huoneeseen.

Onneksi kattoja on helppo kuvata, vaikka porukkaa olisi enemmänkin.

Peilisalissa kuvaaminen ilman ihmispaljoutta? Mission impossible.

Vaikka palatsi onkin upea ja täynnä katsottavaa, oma suosikkini on palatsin puutarha ja sen laitamilla sijaitseva Petit Trianon. Petit Trianon on kahden kilometrin päässä palatsilta ja sitä varten tarvitset oman lipun (muista pitää palatsin ja Petit/Grand Trianonin liput tallessa koko vierailusi ajan, koska puutarhan ja Trianoneiden välissä on julkista puistoaluetta. Eli lippuja tarkastellaan palatsin ja Trianoneiden molemmin puolin.

Amorkin sen tietää, että kyykkääminen kannattaa aina.

Petit Trianon oli Marie-Antoinettelle rakennettu oma pikkupalatsi ja sitä ympäröivän puutarhan pohjoispuolelta löytyy keinotekoinen kylä myllyineen ja mökkeineen, joka rakennettiin, koska Marie-Antoinette halusi leikkiä maalaisemäntää.Jep jep. Voi vain kuvitella, miten paljon tämä lisäsi vallankumouksellisten sympatiaa, kun Marie-Antoinette vangittiin.

 Kylä ja sen ympäristö ovat todella kauniita, ja paikka tuntui olevan suosittu valokuvaajien keskuudessa.

Taisin mainita, että narikkapoika pelasti henkeni, kun antoi minun pitää puuvillakassini mukanani. Kassissa oli hieman evästä ja vesipullo. Vierailupäivänä oli todella lämmintä, noin 25-27 astetta. Mikäli minulla ei olisi ollut kassia, olisin nyykähtänyt tien pientareelle matkalla Petit Trianoniin. Kävi nimittäin niin, että kävelin pääpuutarhassa ja mietin, miten pääsisin mahdollisimman vaivattomasti Petit Trianoniin. Kävely palatsilta pääpuutarhan keskiosaan Neptunuksen suihkulähteen luo oli vienyt noin vartin ja takana oli jo muutama tunti palatsissa vaeltamista. Päätin hypätä kierto"junaan", joka kuljettaisi minut puutarhasta suoraan Petit Trianonille, ettei minun tarvitsisi tassutella helteessä. Näihin "juniin" käy ainoastaan käteinen, joten ojensin viimeisen lanttini kuskille, joka vakuutti ajavansa Petit Trianonille. Arvatkaa mitä? Ei ajanut. Kuski ajoi suoraan takaisin palatsille. Koska viimeiset käteisvarantoni menivät siinä eikä palatsilla ollut automaattia, jouduin kävelemään kaksi kilometriä Petit Trianonille. Joten monsier vestiaire: vous m'avez sauvé. Vinkki: palatsin myymälöissä, ravintoloissa ja kahviloissa käy yleisimmät luottokortit, mutta kulkuvälineiden ja mehukojujen maksutapana kävi ainakin minun vierailuni aikana vain käteinen raha.

Versailles'n palatsin alue on valtava, joten vierailuun kannattaa varata koko päivä, etenkin jos haluaa vaellella puutarhassa tai ehtiä Trianon-palatseille. Nälkäisenä ei vierailun aikana tarvitse olla, sillä palatsissa on parikin ravintolaa ja kahvilaa. Myös puutarhasta ja Grand Trianonilta löytyy paikkoja, joista saa sekä syötävää että juotavaa.

Tajusin tätä postausta kirjoittaessani, että otin Versailles'ssa enemmän kuvia kuin muina reissun päivinä yhteensä. Ohops. Ja kärsin kauheaa tuskaa, kun minulla on hirveä määrä kuvia, joita olisin laittaa, mutta ei vain pysty! Toivottavasti nämä muutamat kuvat välittivät edes pienen osan Versailles'n kauneudesta teille.

Mikä? Entinen kuninkaallinen palatsi, josta ei puutu kultaa ja kimallusta.
Missä?
Pariisin esikaupunkialueella, junamatkan päässä keskustasta.
Milloin?
Ehdttomasti keväällä tai alkukesästä, kun puutarha on vehreimmillään. Kannattaa välttää viikonloppuja, jolloin paikka on tupaten täynnä.
Miksi? Versailles on kaunis kaikessa pömpöösiydessään. Jos palatsin ihmispaljous ahdistaa, suuntaa puutarhaan ja Trianon-palatseihin.
Supervinkki: Vaikket noin yleisesti ottaen olisikaan ohjattujen kierrosten ystävä, hanki liput kuninkaallisten yksityisasuntojen kierrokselle. Pienessä ryhmässä on kiva kiertää huoneita ilman, varsinkin kun pääosassa palatsia huoneiden ihailua vaikeuttavat muut ihmislajin edustajat.