Omiin lajeihini kuuluivat mm. issikkaratsastus ja Flowpark-elämyspuistossa kiipeily.
Ratsastustunti pidettiin Vaellustalli Toresonilla. En ole koskaan ratsastanut hepalla (siis itse ja oikeasti, olen kyllä ollut pienenä talutusratsastuksessa) ja hieman jännitti hypätä pollen selkään. Pyysin ohjaajia antamaan minulle mahdollisimman rauhallisen ja kiltin humman, ja sain kumppanikseni Binan, joka on 20-vuotias hepomuori. Minä kuvittelin, että ratsastaisimme ehkä jollain tasaisella hiekkakentällä ympyrää, mutta yllätyksekseni meidän käskettiin ohjaamaan heppamme jonoon ja lähdimme maastoon vaeltamaan. Heti alkuhetkistä tuli selväksi, että ratsastus vaatii kohtuullisia keskivartalon lihaksia (ei ole) ja rohkeaa mieltä (sitäkään ei ollut saatavilla). Pelotti aivan hirveästi ja olin varma, että kierähtäisin Binan selästä suoraan tantereeseen.
Vaellustalli Toreson.
Issikat ovat ihania, niin rauhallisia ja kilttejä. Vaikka minä en tiennyt, mitä olin tekemässä, Bina selvästi osasi hommansa. Kulku oli rauhallista, ja oli ihanaa nauttia aurinkoisesta syysmetsästä ratsailla. Kokeilimme myös islanninhevosten erikoisaskellajia eli tölttiä. Seikkailija hytkyi kirmaavan hepan selässä kuin pahainen perunasäkki ja pelkäsi kuolevansa. En kuollut. Turvallisesti (enkä turpa edellä) maan kamaralle päästyäni halasin Binaa. Nyt haluaisin jo uudelleen vaellukselle. Áikuiset voivat osallistua issikkavaellukselle ilman aiempaa ratsastustaustaa. Vaellustalli Toreson järjestää vaelluksia sekä ryhmille että yksittäisille kävijöille.
Bina-heponen kuvassa lähimpänä kameraa.
Flowpark-puisto oli myös mahtava kokemus. Harmikseni en tajunnut ottaa puistosta enempää kuvia. Flowpark on siis puihin rakennettu kiipeilypuisto, jossa on viisi erilaista tehtävärataa (+ yksi demorata). Jokaisen osallistujan tulee käydä henkilökunnan edustajan kanssa läpi testirata, jolla varmistetaan, että kävijä osaa käyttää kiipeilyvarusteita. Radalle 1 saa kiivetä pienemmätkin nassikat, mutta radoille 2-3 pitää olla vähintään 120 senttiä pitkä. Radat 4 ja 5 on tarkoitettu vain yli 150-senttisille kipuajille. Varsinaista aikaisempaa kiipeilykokemusta ei vaadita, mutta hyvästä fyysisestä kunnosta on etua. Vitosradalle on turha edes yrittää jos ei ole hyvässä kunnossa: radalle päästäkseen kävijän tulee kiivetä noin kymmenen metrin korkeuteen köysitikkaita pitkin (ja suorituksia seuratessani voin sanoa, ettei ole helppo homma).
Noista verkoista tultiin alas.
Valitettavasti ryhmämme oli hieman liian iso, joten demo-osuuden läpikäynti kesti puoli tuntia, joten meille jäi vain tunti aktiivista kiipeilyaikaa jäljelle. Päätimme kollegani kanssa suunnata suoraan nelosradalle (Bounce), joka on puiston toiseksi vaikein. Bounce alkaa puutikkailla, sen jälkeen kiivetään kahden vaijerin välissä. Sitten kuljetaan lenksujen varassa, kiivetään sivusuunnassa verkkoa pitkin. Tämän jälkeen tulee toisenlainen vaijeritehtävä, jonka keskivaiheessa pitää siirtyä vaijerilta toiselle. Lopuksi tehdään ylitys keinutasoja käyttäen ja koko homma päättyy liukuun. Kuulostaako helpolta? Ei ollut. Kaksi edessämme ollutta seikkailijaa keskeyttivät ensimmäisen tehtävän jälkeen. Kolmannessa tehtävässä (verkkoja pitkin kiipeily) eräs mies tipahti ja päätti keskeyttää: hänet tultiin hakemaan radalta pelastusköydellä. Myös minä tipahdin kolmannessa tehtävässä: voimani eivät vain riittäneet. Valjaissa kiikkuessani harkitsin hetken aikaa keskeytystä, mutta päätin yrittää jatkaa, koska minuahan ei tulla hakemaan hätäköydellä (ellei ole aivan pakko). Vedin itseni verkkojen alareunoja pitkin seuraavan tason luo ja kollegani avitti minut ylös. Loput tehtävistä menivät silkalla sisulla ja adrenaliinilla. Käytimme radan läpäisemiseen tunti ja kymmenen minuuttia (josta tosin osa meni keskeyttäjien odottelemiseen). Kiipeilyn jälkeen kävin vielä työkaverin kanssa kävelyllä läheisen pienen järven ympäri.
Yleensä kirjoitan vain matkoista, joihin liittyy itse järjestettyä ohjelmaa (esimerkiksi Pariisin reissu, joka oli yhdistelmä työtä ja vapaa-aikaa). Mutta tämä työpaikan järjestämä virkistäytymispäivä sai minut miettimään aktiivilomia. Itse olisin täysin valmis viettämään muutaman päivän aktiiviloman Vierumäen tapaisessa paikassa. Monet toimijat tarjoavat valmiita paketteja tällaisten lomien järjestämiseen tai voisihan jotain vastaavaa järjestää itsekin (ehkä tietyillä rajoituksilla, etenkin jos matkaan lähtee yksin tai kaksin). En ole varsinaisesti kauhean urheilullinen ihminen, mikä tuli huomattua seuraavana päivänä, kun lihakset olivat aivan kipeät ja kivikovat edellisen päivän jäljiltä (parantelen edelleen muutamaa kiipeilyradalta saatua ruhjetta ja mustelmaa). Silti tällainen liikuntaloma omilla varoilla ei tunnu ollenkaan poissuljetulta ajatukselta. Varsinkin kesäaikaan olisi ihana viettää päivä tai pari aktiivisesti liikkuen, etenkin kun sään salliessa voisi pulahtaa uimaan. Asia menee vakavaan harkintaan. Vapaaehtoiset ystävät, tiedätte kenelle ilmoittautua.
Mikä on teidän suhtautumisenne aktiivilomiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit luetaan, asialliset kommentit julkaistaan. Ensin sinun pitää todistaa, ettet ole robotti. Valitettavasti robottien kommentteja ei voida julkaista, mutta bloggaaja ei kuitenkaan ole robottivastainen.